Viedäänkö lakko-oikeus?

01.09.2023

Viimeisen vuoden ajan olemme todistaneet miten työntekijät eri aloilla ovat taistelleet parempien työehtojen ja elämiseen riittävän palkan puolesta. Toimiva neuvottelukulttuuri työnantajaliittojen ja ammattiliittojen välillä on kokenut ison kolauksen.

Tämä oikeistohallitus on esittänyt merkittäviä työelämän heikennyksiä jotka iskevät erityisesti matalapalkkaisille ja naisvaltaisille aloille. Toivon SDP:n lähettävän tiukan viestin että me emme puolueena niitä hyväksy.

Erityisesti lakko-oikeuden rajoittaminen ja työntekijälle asetettava henkilökohtainen 200€ sakko lakkoon osallistumisesta on oikeistohallituksen pitkäaikainen haave ja lakiesitykset pyritään tuomaan eduskuntaan jo tänä syksynä.

Mitä toimia työnantajilta rajoitetaan? Keväällä useissa työpaikoissa kiellettiin työntekijöitä keskustelemasta lakosta, hankaloitettiin luottamusmiesten työskentelyä ja pidätettiim palkkoja, murrettiin laillisia lakkoja ulkopuolisella työvoimalla ja paljon muuta.

Meidän on puolustettava lakko-oikeutta jotta se säilyy vahvana ja koskemattomana. Erityisesti tässä ajassa kun työntekijä nähdään usein kulueränä ja kertakäyttötavarana.

Historia on osoittanut, että lakot ovat usein johtaneet myönteisiin muutoksiin työoloissa ja yhteiskunnassa yleisesti. On hyvä muistaa että lakko on viimesijainen vaikuttamisen väline ja jonka käyttämisestä päättää työntekijät itse. Nyt jos koskaan tarvitaan vahvaa järjestäytymistä ja ammattiliittoja. Meidän on varmistettava, että jokaisella on mahdollisuus käyttää ääntään ja puolustaa oikeuksiaan tarvittaessa myös joukkovoimalla.