Vastine: Kokeneet edustajat jatkoon, Satakunnan Kansa  25.5. 

25.05.2021

Satakunnan Kansassa 25.5. kaupungintalolla 20-vuotta työskennellyt Arjan kirjoituksen otsikko on "Kokeneet edustajat jatkoon". Kirjoituksessa maalaillaan uudet valtuutetut kokemattomiksi ja osaamattomiksi. Kirjoittajan mielestä on myös perisyntiä, jos valtuutettu perehtyy tehtäviinsä ja ensimmäisenä valtuustokautena menee varmasti aikaa kokonaisuuksien sisäistämiseen. On täysin tervettä, että kaupunginvaltuusto muodostuu erilaisista ihmisistä ja mukana on uusia kuin pidempäänkin olleita päättäjiä. Minusta olisi huolestuttavaa, jos valtuuston kokoonpano koostuisi vain henkilöistä jotka ovat toimineet luottamustehtävässään saman 20-vuotta kuin Arja itse kaupungintalolla.

Kirjoitus ruokkii sitä epävarmuutta mitä kohtaan esimerkiksi silloin kun yritän saada nuoria mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Pelko siitä, että ei tiedä tarpeeksi tai osaa, on yksi suurimmista kynnyksistä kammeta yli, kun lähtee mukaan uutena politiikkaan.

Mielenkiintoista että Arja kertoo, että kaupungin asiat ovat huonossa jamassa mutta uusien valtuutettujen takia asiat olisivat entistä huonommin koska tietämättömät päättäisivät asioista. Sen sijaan että käytämme tätä varsin kulunutta ajatusmallia, että vain pitkään jossain tehtävässä toimineet ovat oikeita toimijoita niin kannustettaisiin ihan jokaista tulemaan mukaan vaikuttamaan.

Tälläkään hetkellä Porin kaupunginvaltuusto ei edusta laajasti erilaisia ihmisiä ja taustoja. Me tarvitsemme eri-ikäisiä, eri ammateista sekä vähemmistöjen edustajia mukaan päätöksentekoon. Älä ole siis kuten Arja vaan lähde rohkeasti vaikuttamaan oman kotikaupunkisi asioihin.

Linkki alkuperäiseen mielipidekirjoitukseen: Kokeneet edustajat jatkoon - Lukijalta - Satakunnan Kansa