Maksuton 2. aste on tasa-arvo teko!

01.03.2019

Viime viikot poliittisessa keskustelussa on näyttänyt suurta roolia maksuton 2. aste kansalaisaloite. Koko homma on märkä rätti vasten kasvoja erityisesti nuorille, opiskelijajärjestöille ja lapsijärjestöille. Kansalaisaloite keräsi 53 000 nimeä. Keskusta, Kokoomus, Siniset ja perussuomalaiset äänestivät maksuttoman 2. asteen kumoon.

Pelastakaa Lapset ry:n tehdyn kyselyn mukaan 46% n. 600 vastaajasta oli sitä mieltä, että opiskelun kustannukset on aiheuttanut itselle tai perheelle haasteita. Suuresti haasteita koki 12% vastanneista. Opiskelin itse kaksoistutkinnon ja silloin lainasin kirjastosta paljon oppikirjoja. Erityisesti sellaisia mitä ei tarvinnut ylioppilaskirjoituksissa tai amiksessa kuin yhden kurssin. Hankaluuksia aiheutti se, että laina-aika on tietysti rajallista ja joskus kirjoja ei ollut yhtään jäljellä ja joutui odottamaan muutaman viikon, että edellinen sen palauttaa. Tästä tuli sanomista varsinkin lukionpuolella.

Luin yhden kokoomuslaisen ehdokkaan blogitekstin siitä, miksi hän ei kannata maksutonta 2. astetta. Hän sanoi muun muassa, että se on tulonsiirtoa hyvätuloisille. Taisin hieman naurahtaa ääneen. Mitä muuta kokoomus on tämän hallituskauden aikana tehnyt kuin parantanut hyvätuloisten asemaa? Maksuttoman koulutuksen kohdalla raja tulee vastaan. Siitähän sattuisi hyötymään juuri ne heikoimmassa asemassa olevat.

Suomen vahvuus nyt ja tulevaisuudessa on osaavat ihmiset. Meidän on tehtävä koulutuksesta aidosti maksutonta ilman kyselyjä opiskelijoiden huoltajien rahallisesta tilanteesta. Koulutuksen laatu ja maksuttomuus ei ole vastakkain. Jos tahtoa on tehdä maastamme taas koulutuksen ja sivistyksen kärkimaa rahoitusta löytyy.